Tuotekehitystä digiajassa

Ti, 01/03/2011 - 16:13 Tanja Aitamurto, tutkija

Miten mediassa tehdään hyvää tuotekehitystä digiaikana?

 

Kokeillaan seuraavaa reseptiä:

 

Otetaan aineksia amerikkalaisesta Huffington Postista.

 

Internet-sanomalehti Huffington Post kehittyy seuraavan periaatteen mukaan: tehdään sitä, mikä voidaan lanseerata kuukauden päästä, mielellään jo ensi viikolla. Silloin projekti pysyy mittasuhteissaan ja budjetissaan sekä etenee jouheasti. Jos seinä tulee vastaan, uudistus haudataan nopeasti ja siirrytään seuraavaan. Näin HuffPo kehittää uutta jatkuvasti ja kokeilee samalla rajoja.

 

Ero on suuri sanomalehtien uudistusprojekteihin, jotka ovat usein valtavia ja tahti hidas. Verkkoon suunnitellut uudistukset kestävät yhtä kauan kuin printinkin. Ennen kuin mitään saadaan aikaan, kehitys ajaa suunnitelmien ohitse.

 

Yksi HuffPostin ohjenuorista on good enough, eli tarpeeksi hyvä. AOL:n juuri ostama HuffPost ei pyri täydellisyyteen, ja se näkyy vähän kurjan näköisestä sivustosta. Mutta sivusto kerää yli 20 miljoonaa kävijää kuukaudessa ja lanseeraa harva se viikko uusia tapoja julkaista, mainostaa ja tehdä journalismia. Huffington Post on ilmiselvästi tarpeeksi hyvä.

 

Yhdistetään keitos ketterään tuotekehittämiseen, jota Piilaaksossa suositaan. Ideat jalostetaan prototyypeiksi lennossa. Halvat, helppokäyttöiset työkalut tekevät siitä mahdollista. Tavalliset talliaisetkin pystyvät tähän, käyttämällä vaikkapa yksinkertaista työkalua, jolla rakennetaan sovelluksia Googlen Android-puhelimeen.

 

Prototyypata pitää nopeasti, koska vain siten tuotetta voi testata, saada palautetta ja kehittää. Digiajassa käytettävyys on kaikki kaikessa. Prototyyppi myös paljastaa, millainen idea on toteuttaa. Kaikki pystyvät ideoimaan, mutta toteuttamiseen asti pysytyvät harvat.

 

Viimeikseksi heitetään mukaan aimo annos avointa innovaatiota à la professori Henry Chesbrough.

 

Hänen mukaansa yritysten tuotekehitys on yhä kovemmalla koetuksella, kun tuotekehitys kallistuu ja tuotteiden elinkaari lyhenee. Kuluttajat vaativat yhä personoidumpia palveluja, oli kyse perinteisistä tuotteista tai palveluista. On siis kehitettävä uutta - innovoitava - jatkuvalla syötöllä. Tämä haastaa media-alaa, joka perinteisesti panostaa vähän tuotekehitykseen.

 

Mutta ei hätää. Chef Chesbroughn keittiöstä löytyy lääke: avoin innovaatio. Avoin innovaatio tarkoittaa sitä, että yritys lisää innovaatioiden ja ideoiden virtaa sekä sisään että ulos yrityksestä. Pyristellään eroon ajatuksesta, että vain omassa talossa keksityt ideat ovat hyviä. Sen sijaan ideoita etsitään aktiivisesti ja pyritään yhteistyöhön ulkopuolisten kanssa.

 

Tuotekehitystä joukkoistetaan esimerkiksi Innocentiven kaltaisten ongelmanratkaisualustojen kautta. Asiakkaat ovat mukana tuotteiden kehittämisessä esimerkiksi Dellin IdeaStormin kaltaisten väylien kautta. Siten asiakkaiden hiljainen tieto tuotteista välittyy yrityksille, ja tämä tieto on yhä tärkeämpää tuotekehityksessä.

 

Avoimen innovaation keinojen avulla tuotekehitys nopeutuu ja halpenee, uusien tuotteiden määrä kasvaa ja liikevaihto paranee, kuten on käynyt esimerkiksi yritysjätti Procter&Gamblelle, Chesbrough lupaa.

 

Tanja Aitamurto, tutkija, Stanfordin yliopisto

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
share

Jatkuvan uudistumisen puolesta © 2013 Bonnier Publications Oy | Vilhonvuorenkatu 11 A, FI-00500 Helsinki | Vaihde 020 7608 500 | Asiakaspalvelu 020 7608 560