
Uusimmat postaukset
Näin tehtiin Olivian iPad-lehti
Oli muoto mikä tahansa, suunnittelu lähtee sisällöstä. Mikä siis tekee Oliviasta Olivian? Olivian dna muodostuu kolmesta tekijästä: visuaalisuudesta, koskettavista tarinoista ja palvelullisista juttutyypeistä. Olivian upeat kuvat toistuvat iPadilla hienosti, ja laitteella on mukava lukea pitkiäkin juttuja. Palvelullisen sisällön rajasimme ensimmäisen iPad-julkaisun ulkopuolelle, koska en pystynyt toteuttamaan sitä haluamallani tavalla ilman ulkopuolista koodausapua. Olivian muoti-, kauneus-, ruoka- ja kulttuuriaiheista saa loistavia hyötyapplikaatioita, mutta niiden aika ei ollut vielä.
Syntyi ajatus kokoelmasta Olivian parhaita juttuja vuosien varrelta 4-vuotisjuhlamme kunniaksi. Kävimme Olivian toimituksen kanssa läpi kaikki ilmestyneet 42 numeroa. Valitsimme henkilöjutuista, muodista, kauneudesta ja ihmissuhdejutuista lukijoita eniten koskettaneet, puhutuimmat ja visuaalisesti näyttävimmät jutut.

Suurimpia haasteita tablettilehden suunnittelussa on navigointi. Paperinen aikakauslehti on käyttöliittymänä ylivoimainen. Digitaalisen lehden tulisi olla niin selkeä, että sen käyttöä ei tarvitse ”opettaa” lukijalle. Olenkin pyrkinyt pelkistämään rakenteen niin, että riittää kun huomaat, että jutusta toiseen edetään selaamalla vaakasuoraan ja leipäteksti luetaan vierittämällä pystysuoraan. Monissa iPad-lehdissä myös kuvajutut luetaan pystysuunnassa, mutta mielestäni se ei toimi. Haluamme kertoa myös kuvilla tarinoita ja länsimaissa tarina etenee vasemmalta oikealle.

Osaamme kirjoittaa ja valokuvata upeita juttuja aikakauslehtiimme. Emme kuitenkaan (vielä) ole palkittuja elokuvantekijöitä. Kun kerran olemme asettaneet riman niin korkealle siinä, mitä päästämme paperilehden sivuille, miksi julkaisisimme mitään keskinkertaista vain, koska se on mahdollista? Siksi Olivian iPad-lehti ei ole täynnä videoita eikä interaktiivisia elementtejä. Emme kuitenkaan ole unohtaneet uuden välineen tarjoamia mahdollisuuksia. Olivian kansi on herätetty henkiin yksinkertaisen kauniilla animaatiolla ja olivialaiset esittäytyvät videoilla, joissa toimittaja tai AD kertoo valitun jutun tekemisestä. Nämä pienet puhuvat päät eivät tule mullistamaan aikakauslehtikokemustasi, mutta tarkoitus onkin vain kokeilla uutta tapaa tehdä lehden tekijöitä tutuksi lukijoille.

Koska tämä oli ensimmäinen yritykseni digitaalisen aikakauslehden parissa, suurin osa ajastani (kaikkiaan pari kuukautta) meni uuden ympäristön opiskeluun ja testaamiseen. Mag+-julkaisujärjestelmämme on alfa-asteella, joten kirjeenvaihto Bonnierin kehitysyksikön kanssa oli tiivistä ja teknisten ongelmien kanssa taistelu turhauttavaa. Itse sivujen suunnittelu sen sijaan on helppoa ja nopeaa. Sivut taitetaan Indesignissa ja kootaan lehdeksi omassa julkaisuohjelmassa.
Valmiin applikaation julkaiseminen Applen järjestelmässä oli ensikertalaiselle monimutkainen ja hermoja raastava kokemus, mutta kun sen on kerran tehnyt on jatko helpompaa. Jopa Applen ”ennakkosensuurin” takaa löytyi oikeita ihmisiä, joiden kanssa oli mahdollista keskustella. Big up, James!
Ensimmäisenä viikonloppuna Olivian parhaat nousi iTunesin App Storen latauslistalla sijalle 13. Se oli siis ainakin hetken aikaa suosituin aikakauslehti ennen Teknaria ja Tekniikan maailmaa.

iPadilla ja muilla tableteilla on vielä pitkä matka koko kansan medialukulaitteiksi. iPad on ollut markkinoilla vasta alle vuoden. On liian aikaista sanoa, mikä tällaisten laitteiden merkitys lukijoille tulee olemaan, ja minkälaiset sisällöt niissä toimivat parhaiten. Mutta meitä kiinnostaa ottaa tästä selvää.
Vaikka iPad ei olisikaan se ”Jeesus-tabletti”, joka pelastaa koko mediabisneksen, tämä on huikean kiinnostavaa aikaa työskennellä lehtialalla. Kaikkien näiden uusien hilavitkuttimien keskellä vain korostuu se, mistä lehdenteossa pohjimmiltaan on kyse: tarinoiden kertomisesta. Hyvä ulkoasu paketoi tekstin ja kuvat – ja tarvittaessa vaikka ne videot – tavalla joka tekee tarinasta ymmärrettävän ja nautittavan. Juuri design erottamattomana osana sisältöä tekee aikakauslehdistä ainutlaatuisia. Analogisina ja digitaalisina.
Jos sinulla on iPad, käy lataamassa Olivian erikoinumero ilmaiseksi ja anna palautetta. (Tai käy ensin ostamassa iPad :)

Kommentit
Hei,
saako lehteä siis vain I Pod -tabletille? Ei esim. samsungin galaxy tabille, joka on android laite ? Harmi, jos näin on...
Näin on, tällä hetkellä Olivian parhaat -sovellusta saa vain iPadille.
Onko Olivialla suunnitelmissa ipad versiota kuukausittaisista lehdistä? Se olisi tervetullut tapa hankkia lehti ulkomailta käsin!
Minäkin toivoisin, että Oliviasta saisi tilattua myös sähköistä versiota, koska paperilehden painaminen, lähettely ja säilyttäminen eivät ole minulle mielekäs vaihtoehto.
Kirjoita uusi kommentti